Friday, August 9, 2013

Lotta & Lili töissä

















Kyllä me saimme aika ihanan tästä kohteesta. Perhe tykkää ja minä myös. Sain käyttää väriäkin - lastenhuoneessa! Siitä laitan huomenna kuvia.

Voi kun voisin näyttää teille todellisuuden. Kuvat eivät tee oikeutta tällä ihanalle, rauhaisalle kodille. Äsh, nämä kuvat on otettu epämääräisessä järjestyksessä lainakameralla, jota en osannut käyttää. Älkää kiinnittäkö liiaksi huomiota kuvien laatuun - kuvakulmista puhumattakaan! 
Harmi kun ei ole ammattikuvaajaa mukana keikoilla.

Talossa on menty kaikkien huonekalujen osin vanhoilla tavaroilla. Niitä siirreltiin eri huoneisiin (puuh!), eri paikkoihin ja osasta luovuttiin. Hankimme printtejä, maalasimme kalkkimaalilla olohuoneen ja eteisen, sisäkatto kunnostettiin, hommasimme muutaman valaisimen, tekstiilejä, naulakoita, vanhoja puulaatikoita, liitutaulumaalia.

Perheen äiti toivoi maanläheiset, neutraalit värit, rouheaa pintaa, puuta ja pellavaa. Rentoa loftmaisuutta. Kuitenkin siis niillä huonekaluilla, mitä heillä jo oli ennestään. Jotain pientä toki hankimme. 

Kuten 
takan viereen teetimme perheen ystävällä halkotelineen takoraudasta. Korkean ja yksinkertaisen, jossa puut saavat näkyä. Se ei ole vielä valmistunut. Mutta siitä tulee takuulla kaunis katseenvangitsija. Kellarista löysimme poron tai hirvensarvet - mitkä lie ja spraymaalasimme ne mattamustalla. Lamppu sarvissa on Granitista.

Makuuhuoneessa on hauskoilla pallolampuilla saatu aikaan ripaus huumoria. Sorry, olisi pitänyt ottaa teille lähiksiä näistä hauskoista lampuista, mutta jää kyllä nyt postaamatta. Perheen äidin löydöt.  (inhaa kuvata vieraalla kameralla ja vielä Nikonilla, kun en yhtään tajunnut kuinka se kapistus toimi. Oma kamera oli kotona ja akku loppu...) 

Vielä on jotakin, mitä teemme mutta se odottaa talveen tai ensi kesään jopa. Perhe palaa ulkomaille huomenna. Niin ihana perhe.
Jos koti kuvattaisiin kaikkine ihmisineen se olisi ah, niin ihana. Nytkin tietty!

On tärkeää kuunnella asiakkaan toiveita, sillä koti on hänen linnansa. Minä menin tyhjään asuntoon, ja yhdessä me teimme siitä kodin.

Vaikutteita kävimme hakemassa Casuarinasta, Perobasta, Nougatista ja Granitista. Tekstiileja tuli mm. House Doctorilta ja TineK:lta. Muutama sisustustyyny on tulossa vielä samassa raitasävyissä kun TineK:n mattokin.

Nauttimaan perjantai - illasta, kainaloisena. Huomiseen.

14 comments:

  1. Ai että, upealta näyttää! Odotan innolla kuvia lastenhuoneesta :)

    ReplyDelete
  2. Hienoa työtä! Näyttää kotoisalta!

    ReplyDelete
  3. Tosi kiva värimaailma!

    (Eihän tosta roikkavaisimesta ole musta kumi/muovi sulanut kuvun sisään, näyttää vähän siltä? Jouduin itse palauttamaan kaksi Clas Olssonin valaisinta siksi!)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei ole, harmi kun olet joutunut palauttamaan, tuon lampun olemme ostaneet Granitista. Täytyy tarkkailla tilannetta ;)

      Delete
  4. Sinä osaat kyllä luoda todella kodikasta tunnelmaa! Sisustamiisi kohteisiin kuvittelee aina ihmiset viettämässä iloista, rentoa, puuhakasta elämää!

    -Siina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kohde oli mielenkiintoinen koska asiakkaan tyyli oli niin varma. Minulle haastava värimaailmansa puolesta - EI VÄRIÄ olohuoneeseen! KÄÄK :D :D

      Delete
  5. Upee koti kerrassaan, Monta juttua ottaisin tuolta itsellekkin.Oot hirmu taitava Niina!

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) Kiitti Sannu, ootte ihania tsemppareita ♥

      Delete
  6. Kiitti kommenteistanne! Tähän vielä kerrottakoon, että perhe siis ei asu Suomessa nyt, eli asunnosta puuttuu kaikki heidän henkilökohtaiset tingeltangelit - jotka mielestäni sen kodin vasta kodiksi tekevät :):)
    Kirjat, lehdet, valokuvat, laukut, vaatteet tuolin karmeilta, koiran kupit ;)

    ReplyDelete